Kiitos Elisan mies!

Olipa jotenkin latteat Linnan juhlat! Tunnelma oli niin kuin Vaalimaan rekkajonossa –odottamista ja ruuhkaa, ja matka on vielä pahasti kesken. Mistähän Linnan väljähtynyt tunnelma oikein johtui? Oliko Jokela painanut suurimman osan päät alas vai alkaako Linnan juhlat jo kyllästyttää, niin harvoja uusia naamoja siellä näkyi.

Suomi-neito on nyt 90-vuotias. Jotain maamme henkisestä tilasta kertoo se, että kun pankinjohtaja Wahlroosilta kysyttiin, mitä kuuluu tänään Suomelle, hän puhui vain Suomesta taloudellisena toimijana. ”Hyvin olemme pärjänneet globalisoituvassa maailmassa”, tokaisi veli Björn. Kuules Nalle, maailma todella on globaali! Sen sanoi J. Karjalainen jo vajaa kymmenen vuotta sitten.

Aika harva puhui Linnassa Suomen henkisestä hyvinvoinnista. Talous on selvästi kaapannut Suomessa Jumalan aseman. Menestymme kaikenlaisissa PISSA-tutkimuksissa, mutta silti suomalaiset voivat henkisesti huonommin kuin koskaan. Kuka olisi nyt se ääni, joka todella ravistelisi Suomen leijonan hereille. Halosesta ei ole siihen, ei Vanhasesta, tulee Moosesta ikävä.

Mutta missä oli kirkko? Kirkko esiintyi eilen yhtä pönöttävästi ja epädynaamisesti kuin valtiovaltakin. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus oli taas kerran kuolettavan pitkäveteinen, laiska ja tylsä. Ei itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksia kannata uudelleen joka vuosi televisioida. Kaivetaan vain vanhat nauhat, niin homma menee täydestä. Kaava on kuitenkin aina sama: Aluksi saarnavuorossa oleva piispa sanoo jotain muka näppärää rouva presidentille. Sen jälkeen kuullaan jokin käsittämätön sovitus/intro päivän psalmiin. Sitten ministeri lukee kerran vuodessa Raamattua ja piispa pitää isänmaallisen saarnan. Loppuun kuullaan urkukoraali. Se on siinä. Olisipa todella virkistävää, jos joku vuosi valtiollinen jumalanpalvelus toteutettaisiin aivan uudella tavalla. Unohdettaisiin urut, Viva Vox ja Cantores Minores. Pyydettäisiin Juha Tapio tekemään virsi isänmaalle, ja kaava voitaisiin soveltaa Tuomas-messusta. Mitäs siihen sanot?

Eilinen oli masentavin itsenäisyyspäivä, jonka olen koskaan viettänyt. Ainoan piristävän poikkeuksen teki Linnan juhlissa näyttäytynyt Elisan mainoksesta tuttu ” se pitempi ja hoikempi” mies. Jonkun sukulaisritarin käsipuolessa se sinne tuli. Siihen vaimoni tokaisi:” Kato, Elisa!” Kiitos sinulle Elisan mies, joka teit itsenäisyyspäivästäni kuitenkin elämisen arvoisen.