Siili joka unohti olevansa siili...

Kesälomamatkalla pistäydyimme perheen kanssa Tampereella. Päivällä isä vihki tutun pariskunnan ja illalla matkasimme Särkännimelle. Ihanaa oli katsella nelivuotiaan vilpitöntä riemua karusellin pyörteissä ja Näsinneulan huipulla. Illalla rantauduimme paikalliseen perhehotelliin ja tunkeuduimme parin lisävuoteen valtaamaan huoneeseen.

Aamu valkeni Tampereella kauniina. Koko kööri marssi sadan sortin aamiaispöytään. Upeat oli herkut. Nelivuotiaskin ahmi aamulettunsa suurella ruokahalulla.

Aamiaisväkeä ilahduttamassa oli myös noin kaksimetrinen Sikke-siili. Se tallusteli ihmisjoukon keskellä ja nuuski aamiaista vesi kielellä. Meidän nelivuotias pelkäsi siiliä ihan kuollakseen. Siksi päätin pyytää Siken pöytäämme juttelemaan. ” No, onkos siili saanut aamulla maitoa?”, aloitin. ”En oo, join tossa kupin kahvia ja söin vähän mustaamakkaraa.” Tyttären ilme muuttui vähän kärsiväksi ja yritin vielä paikata tilannetta ja kysyin:” Missäs se siili asuu, Onko siilin kolo jossain tässä hotellin nurkalla?” ” ei, mä asun tuolla Hervannassa kerrostalon kolmannessa kerroksessa.” Tämän jälkeen päätin keskustelun pikaisesti.

Roolia on joskus vaikea ottaa, niin kävi tuolle siilillekin. Onneksi lapsen usko on rajaton.

Jätte kiva idis! Heja Sverige!

Innovaation aallot ovat pyyhkineet rakkaan naapurimaamme kirkon yli suurella voimalla. Västeråsin seurakunta aikoo rakentaa uuden kirkkonsa koristukseksi Jeesus-patsaan lego-palikoista. Innokkaan seurakuntajoukon tavoitteena on kerätä noin 20 000 valkoista legoa ja tehdä niistä noin 180-senttinen lego-Jeesus.

Lego-innostuksen tueksi on pyydetty paikallisen lukiolaisten joukko, joka laatii Jeesus-patsaasta luonnoksen. Lego-teoksen esikuvana on tarkoitus käyttää Kööpenhaminan tuomiokirkon Jeesus-hahmoa.

Västeråsin seurakunnan seuraavana tavoitteena on lego-palikoiden kerääminen seurakuntalaisilta. Ostamiseen ei aiota sortua, sillä omien vinttien kätköistä kaivetut palikat antavat patsaalle tunnearvoa ja yhteisöllistä sisältöä. Kerrankin kirkon jäsenet voivat olla osana Kristuksen ruumista!

Kyllä ruotsalaiset osaavat. Ensin oli Ikea ja nyt vielä lego-Jeesus! Mitenhän me suomalaiset voisimme ottaa naapuristamme mallia. Miten olisi vanhoista Unikko-rievuista tehty alttaritaulu, joka mukailisi Edelfeltin Kristus ja Mataleena –teosta tai rikkinäisistä Aalto-maljakoista sulatettu lähetyskynttelikkö. Siis jotain suomalaista ja jotain syvästi hengellistä.

Loppuun vielä toimittajan huomautus: Legojen valmistaja on suhtautunut ruotsalaisten hankkeeseen toistaiseksi viileästi.

Niille, jotka eivät Västeråsin lego-ihmettä pääse katsomaan, suosittelen raamatun kertaamista lego-hahmojen avulla osoitteessa www.thebricktestament.com.

Enkelin taskussa

Oulussa 80-luvun lopulla sattui hiekkalaatikkojen väkeä kuohuttava tapaus. Nelivuotias poika leikki seitsenkerroksisen talon neljännen kerroksen parvekkeella. Äiti oli kieltänyt poikaa menemästä parvekkeen kaiteelle, mutta kielloista huolimatta hän ei totellut.

”Tule äkkiä alas sieltä!” huusi hätääntynyt äiti, mutta liian myöhään. Pieni poika horjahti kaiteella ja syöksyi hurjan näköisesti kohti takapihan asfalttia. Äiti ei järkytykseltään uskaltanut heti vilkaista parvekkeelta, miten pojan oli käynyt, vaan ryntäsi rappusia alas toteamaan karun lopputuloksen.

Matkalla alas äiti ehti käydä mielessään läpi kaikki kauhuskenaariot: ”Olikohan pojasta enää mitään jäljellä?” Rynnättyään ulos ovesta takapihalle, hän koki elämänsä suurimman järkytyksen: Poika juoksi häntä hymyillen vastaan. ”Mitä ihmettä oikein tapahtui?” huusi ällistyneen helpottunut äiti. ”Miten ihmeessä sinulle ei käynyt mitenkään? Putosit sentään neljä kerrosta.” Poika rutisti äitiä koko sydämensä voimasta ja sanoi:” Et ikinä usko, mutta enkeli otti minut taskuun!”

Katso Mikon vierailu Verkkokirkossa saman aiheen tiimoilta.

Yllättävä evankeliumi

Oli hirmuinen pakkasyö Helsingissä. Kolmen sepän patsaan luona värjötteli rähjäinen mies. Eräs pappisystäväni sattui juuri tulemaan Vanhalta ylioppilastalolta ulos, kun huomio kiinnittyi tuohon öiseen kulkijaan. Ystäväni lähti kyselemään mieheltä, oliko kaikki kunnossa. Mies kertoi, että hänellä ei ollut paikkaa mihin mennä yöksi. Pelastusarmeijan yömaja oli mennyt jo kiinni, eikä tuttujen rappukäytävien ovikoodit muistuneet mieleen. Tämän kuultuaan kaverini päätti tehdä poikkeuksen. Hän kaappasi huteran olemuksen nelosen ratikkaan ja raahasi tämän asuntoonsa nukkumaan.

Aamu valkeni Katajanokan ullakkohuoneistossa kauniina. Mies katseli pappistoverini asuntoa ihaillen: “Taivaassakohan hän oli?” Niin korkeat ja komeat olivat huoneet. Miehet hörppivät aamukahvit ja croissantit rauhassa, ja yövieras sai vielä puhtaat vaatteet ylle. Puheltiin niitä näitä. Niin kului se aamupäivä.

Kun mies teki viimein lähtöä, hän puhkesi puhumaan: ”Kuule, sulla näyttää menevän hyvin. Joo. Mutta sitten, kun se alamäki alkaa, niin muista, että Jeesus rakastaa Sinua!” Siinä meni pappismiehellä viimeinen kahvikuppi väärään kurkkuun. “Siis ettäkö mitä?” hän mietti. ”Kenenkähän tässä nyt oikein piti evankelioida!”

Evankeliumin voima on siinä, kun se yllättää. Sen tehovoima on monikertainen, kun sen kärki tunkeutuu salaman lailla arjen keskelle. Siinä menee helposti kahvit väärään kurkkuun ja puurot ja vellit sekaisin.

Tämän päivän jumalanpalvelus ei oikein osaa hyödyntää evankeliumin voimaa ja yllätyksellisyyttä. Jo messun käsiohjelma tappaa evankeliumin tehon. Käsikirjoitus on aina sama: ”kohdassa 13” luetaan evankeliumi. Ei kirkon suurinta aarretta saa kahlita pelkästään jumalanpalveluksen ahtaisiin kehyksiin. Ilosanomassa on voimaa, kun se tulee lähelle. Ehdotankin, että messun kaava pannaan remonttiin ja livautetaan evankeliumiteksti dramaturgisesti päivän teeman mukaiseen kohtaan. Mikä voisi olla sen raikkaampaa, kun jo sisään astuessaan kirkkovieras kohtaisi evankeliumin. Hämmennyksestä saattaisi syntyä yllättävää oivallusta.

Virsistä viis?

Uusin virsikirjamme on jättänyt teini-iän kauhut ja tullut komeaan 20:n vuoden ikään. Pyöreät vuodet ovat saaneet ihmiset pohtimaan virren tilaa Suomen Siionissa. Sinänsä ilmiö on kirkolle tuttu – nuorten aikuisten asemaa on totuttu taivastelemaan muutenkin oikein urakalla.

Nyt Turun arkkihiippakunnassa on havahduttu siihen karuun tosiasiaan, että virsikirjasta puuttuu viimeisten vuosikymmenien rakkaat hengelliset laulut. Senpä takia turkulaiset ehdottavatkin kirkkohallitukselle, että Virsikirjaan pitäisi tehdä liiteosa, jossa tutut ”simojoet ja löytyt” saisivat vieläkin painokkaamman sijan.

Kirkkohallitus on tapansa mukaan nihkeä moisille päähänpistoille. Jumalanpalveluselämän ja musiikkitoiminnan työalasihteeri Ulla Tuovinen peräänkuuluttaa päivän Kotimaa-lehdessä pikemminkin nykyisten virsien monipuolisempaa ja rikkaampaa toteuttamista kuin lisävihkoa. Tuovinen muistuttaa, että Koraalikirja on vain yksi tulkinta virsistä.

Ajatus virsikirjan lisävihkosta ei olekaan aivan niin uusi kuin ehkä voisi luulla. Jo yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella Kummeli –sarjasta tuttu kanttori ”Ingemar Stenmark” alias Heikki Silvennoinen esitteli virsikirjan liiteosan virsiä sketsissä, Virsikirjan lisälehdiltä. Ingemar Stenmarkin listalle eivät tosin ”simojoet ja löytyt” kelvanneet, vaan kappaleet oli valittu sen ajan kovimmista hiteistä. Mieleenpainuvin kokemus oli Stenmarkin esittämä sovitus XL5-yhtyeen kappaleesta Kaunis peto.

Arvoisa kirkkohallitus, turkulaiset ovat oikeassa, virsikirjaan tarvitaan liiteosa. Ei viimeisten vuosikymmenien hienoja lauluja kannata kadottaa jumalanpalveluselämästä. Se on suora pyllistys myös nuorten aikuisten suuntaan, ikään kuin heille rakkaat hengelliset laulut olisivat jotenkin alempiarvoisia. Toisaalta tuskin uutta liiteosaa kannattaa lähetä kokoamaan, sillä hyviä hengellisiä laulukokoelmia on jo olemassa. Ehdotankin, että Nuoren seurakunnan veisukirja valitaan virsikirjan liiteosaksi. Ja Pam!

Taivastenvaltakunnan avaimet?

No viimeinkin tulppa alkaa irrota. Vanhoillislestadiolaisten leirissä kuohuu Helsingin sanomien mukaan siihen malliin, että korkin poksahtamista voidaan lähitulevaisuudessa hyvinkin odotella. Kuplia juomaan on aiheuttanut etenkin oululaisen vanhoilliseslestadiolaisen papin Stiven Naatuksen yllättävä purkaus teatterivierailun jälkeen. Hän peräsi ihmisille oikeutta kuvailla tunteita avoimesti. Liikkeen johdolle teatterivierailu oli liikaa ja Naatus hyllytettiin liikkeen rippikoululeirin papin paikalta.

Nyt keskusteluun on liittynyt muutkin liikkeen nuorisosiipeen kuuluvat henkilöt. Elämäntapasäännöt saavat huutia mm. ”Mikon” 26, vee puheissa. Omituinen suhde teatteriin ehkäisyyn ja televisioon saa ”Mikon” takajaloilleen. Uskomatonta "Mikon" mukaan on se, että vanhoillislestadiolainen liike nostaa nämä elämäntapasäännökset jopa luterilasta oppia suuremmaksi auktoriteetiksi. Siis ei viinaa, esiaviollista seksiä ja teatteria. Siinä taivastenvaltakunnan avaimet. Niinkö todella?

Itse muistan opiskeluaikoinani teologisessa hämmästyneeni näistä lestadiolaisten elämäntapasäännöksistä. Hiuksiin saa tehdä permanentin mutta värjätä ei saa mistään hinnasta. Nettiä saa käyttää mutta telkkari on helvetin masiina. Tupakkaa saa polttaa kuin korsteeni, mutta pisaraakaan viinaa ei saa ottaa. Eikö näiden elämäntapasäännösten pitäisi suojella elämää.

Voin sieluni silmin nähdä Isä Jumalan pilven reunalla pudistelemassa päätään: ”Turhaan loin noille aivot!”

Tervetuloa Toivon iltapäivän pariin!

Tämä sivusto tarjoaa mahdollisuuden tutustua lähemmin Radio Dein Toivon iltapäivässä kuultuihin Päivän Salmi -ajatuksiin. Kyseinen ohjelmaosuus perustuu viiltäviin analyyseihin ajankohtaisista asioista, joita Mikko Salmi laukoo lähetyksessä arkisin ja arkipyhisin klo 15.15. Ensimmäiset tekstit ilmestyvät näille sivuille 25.10.