Oulussa 80-luvun lopulla sattui hiekkalaatikkojen väkeä kuohuttava tapaus. Nelivuotias poika leikki seitsenkerroksisen talon neljännen kerroksen parvekkeella. Äiti oli kieltänyt poikaa menemästä parvekkeen kaiteelle, mutta kielloista huolimatta hän ei totellut.”Tule äkkiä alas sieltä!” huusi hätääntynyt äiti, mutta liian myöhään. Pieni poika horjahti kaiteella ja syöksyi hurjan näköisesti kohti takapihan asfalttia. Äiti ei järkytykseltään uskaltanut heti vilkaista parvekkeelta, miten pojan oli käynyt, vaan ryntäsi rappusia alas toteamaan karun lopputuloksen.
Matkalla alas äiti ehti käydä mielessään läpi kaikki kauhuskenaariot: ”Olikohan pojasta enää mitään jäljellä?” Rynnättyään ulos ovesta takapihalle, hän koki elämänsä suurimman järkytyksen: Poika juoksi häntä hymyillen vastaan. ”Mitä ihmettä oikein tapahtui?” huusi ällistyneen helpottunut äiti. ”Miten ihmeessä sinulle ei käynyt mitenkään? Putosit sentään neljä kerrosta.” Poika rutisti äitiä koko sydämensä voimasta ja sanoi:” Et ikinä usko, mutta enkeli otti minut taskuun!”
Katso Mikon vierailu Verkkokirkossa saman aiheen tiimoilta.
2 kommenttia:
Hieno tarina. En ollut kuullut aiemmin. Uskon, että enkeleitä on, vaikka niin moni kyynikko toisin väittää. Ei ihminen tiedä kaikkea.
Hyvää jatkoa blogistille. Keep up the good work!
Aivan ihana tarina. Sai kyyneleenkin vierimään poskea pitkin. En minäkään ollut kuullut aikaisemmin.
Mutta lapsien suustahan sen totuuden kuulee, kuten tässä tapauksessa: "Et ikinä usko, mutta enkeli otti minut taskuun!"
Enkeleitä on kyllä olemassa, eivät kaikki niitä vain näe. Parhaiten niitä näkevät lapset ja vanhukset. Mutta myös ne, jotka uskovat enkeleihin.
Ja joskus Jumala lähettää meille enkelin tuomaan viestiä. Mutta se enkeli, voi olla myös ns. "maanpäällinen enkeli". Mie oon törmännyt pariin sellaiseen, jotka ovat herättäneet minussa hengellisen nälän..
Lähetä kommentti