tiistai 30. lokakuuta 2007

Jätte kiva idis! Heja Sverige!

Innovaation aallot ovat pyyhkineet rakkaan naapurimaamme kirkon yli suurella voimalla. Västeråsin seurakunta aikoo rakentaa uuden kirkkonsa koristukseksi Jeesus-patsaan lego-palikoista. Innokkaan seurakuntajoukon tavoitteena on kerätä noin 20 000 valkoista legoa ja tehdä niistä noin 180-senttinen lego-Jeesus.

Lego-innostuksen tueksi on pyydetty paikallisen lukiolaisten joukko, joka laatii Jeesus-patsaasta luonnoksen. Lego-teoksen esikuvana on tarkoitus käyttää Kööpenhaminan tuomiokirkon Jeesus-hahmoa.

Västeråsin seurakunnan seuraavana tavoitteena on lego-palikoiden kerääminen seurakuntalaisilta. Ostamiseen ei aiota sortua, sillä omien vinttien kätköistä kaivetut palikat antavat patsaalle tunnearvoa ja yhteisöllistä sisältöä. Kerrankin kirkon jäsenet voivat olla osana Kristuksen ruumista!

Kyllä ruotsalaiset osaavat. Ensin oli Ikea ja nyt vielä lego-Jeesus! Mitenhän me suomalaiset voisimme ottaa naapuristamme mallia. Miten olisi vanhoista Unikko-rievuista tehty alttaritaulu, joka mukailisi Edelfeltin Kristus ja Mataleena –teosta tai rikkinäisistä Aalto-maljakoista sulatettu lähetyskynttelikkö. Siis jotain suomalaista ja jotain syvästi hengellistä.

Loppuun vielä toimittajan huomautus: Legojen valmistaja on suhtautunut ruotsalaisten hankkeeseen toistaiseksi viileästi.

Niille, jotka eivät Västeråsin lego-ihmettä pääse katsomaan, suosittelen raamatun kertaamista lego-hahmojen avulla osoitteessa www.thebricktestament.com.

2 kommenttia:

Krista kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Krista kirjoitti...

On ne ruottalaiset kyl viksui... Todella jännä idea tuollainen, eihän sitä nyt suomalaiset enää pysty ylittämään.. :)
Yritin nimittäin miettiä jotain torella suurta ja näyttävää, missä olisi suomalaisuus ja uskonto mukana, mutta ei tullut mitään mieleen..