Tämän ajan taikasana on vauhti. Nykyihmisen pitää olla kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa koko ajan. Asioiden sisäistämiseen ei jää aikaa, vain pintaraapaisu, niin kaikki ovat tyytyväisiä.Kristillinen kirkko ei tässä kyydissä ole kovin hyvin pysynyt mukana. Kun yritetään roikkua ympäröivän maailman vauhdissa, kirkko on kuin valtimotautinen, joka puuskuttaa joka mäen laella. Naisia on vaikea ottaa kirkossa vakavasti ja homoja, niistä ei edes ääneen uskalleta puhua.
Vastamyrkkynä vauhtiin kirkko on tarttunut vauhdittomuuteen. Kun kiire riisutaan pois, annetaan tilaa oman sisimmän puheelle. Tällä lailla ihminen saa paremman yhteyden itseensä ja Jumalaan. Niin ja Jumalalla ei ole tunnetustikaan mihinkään kiire, ainakin jos Jeesus toisen tulemisen viipymisestä on jotain luettavissa.
Uusin yritys mukautua maailman menoon on Suomen Lähetysseuran julkaisema Raamattu 100 minuutissa -teos. Ja mainio teos onkin. Suuri rakkaustarina nasevasti purkitettuna. Raamatun kertomukset on sullonut pähkinänkuoreen anglikaanipastori Michael Hinton Englannista. Lukukokemus on unenomainen ilottelu, jossa ”abrahamit ja monet josefit” vilahtelevat videokuvan lailla silmien ohi. Kirjan kyydissä on mukava testailla omaa yleissivistystään ja paikkailla pelastushistorian aukkoja. Raamatun viesti on selvä: Vanhassa testamentissa Jahve (Jumala) rankaisee Israelin kansaa, jos se kääntyy pois Hänestä. Uudessa testamentissa Jumala lähettää Poikansa pelastamaan maailman. Yksinkertaista.
Raamatuntuntemuksesta tai paremminkin sen puutteesta nousi mieleeni eräs viihdyttävä tarina: Eräässä pohjoissuomalaisessa seurakunnassa vietettiin piispantarkastusta 1970-luvun alkupuolella. Pienessä kunnassa piispan juttusille oli tunkua. Kunnan silmäätekevät juoksivat piispan perässä teollisuuslaitoksilla ja kirkon tiloissa.
Yhtenä perjantai-iltapäivänä piispa vieraili paikallisessa kansakoulussa. Koulun oppilaat tekivät piispalle kysymyksiä, joihin hän vastasi kärsivällisesti. Kun kysymykset oli kysytty, piispa otti itselleen puheenvuoro:” Ajattelin itsekin kysyä teiltä yhden kysymyksen. Kuka muuten mursi Jerikon muurit?” Koulun jumppasaliin laskeutui syvä hiljaisuus. Myös salin perällä olleet opettajat, papit ja kunnan edustajat pyörittelivät päitään. Kysymys jäi vastausta vaille, ja niin piispa siirtyi seuraavaan vierailukohteeseen.
Piispantarkastus päättyi kunnan järjestämään juhlaillalliseen. Kunnan johtaja kiitteli piispaa rohkaisevista sanoista ja onnistuneesta tarkastuksesta. Lopuksi hän sanoi:” Yksi asia minua on tämän tarkastuksen aikana jäänyt kuitenkin vielä harmittamaan. Kun kyselit koulussa Jerikon muurien murtajasta, niin tuossa juuri kirkkoherran kanssa sovittiin, että mursi ne sitten kuka tahansa, niin pannaan kunnan piikkiin!”
Kuka ne Jerikon muurit oikeasti mursi? Vastuksen saat sivulta 25. Ai niin ja kirja oli Raamattu 100 minuutissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti