Ehtoollisen äärellä

Jeesuksen elämän loppumetrit olivat todellista draamaa, mitä hurjimpien kohtauksien ilotulitusta. Villi ratsastusretki halpa-arvoisella aasilla, hurraava kansanjoukko ja maailman nopein takinkääntö, anarkiaa temppelialueella, mystinen viimeinen ateria, Juudaksen kavallus, syyttömän tuomio, ristiinnaulitseminen, ylösnousemus... Hurjia juonenkäänteitä, josta draaman ainekset tuskin enää paranevat. Liian uskomatonta ollakseen totta. Liian totta ollakseen uskottavaa.

Hiljainen viikko kysyy meiltä matkalaisiltakin paljon. Miten minä olisin toiminut, jos olisin ollut yksi juutalaisesta kansanjoukosta? Olisinko minä ollut levittelemässä palmuoksia juutalaisten kuninkaalle? Olisiko ihmisten joukkohysteria tarttunut minuunkin ja syönyt uskoa Jeesukseen? Olisinko minäkin halunnut vapauttaa murhamiehen Jeesuksen sijasta? Olisinko minäkin heristänyt Pilatuksen edessä nyrkkiä ja huutanut: Ristiinnaulitse! Näiden kysymysten äärellä ihminen kutistuu mitättömiin. Oma heikkous ja rohkeuden puute nielevät koko minuuden, jää jäljelle vain harras kuiskaus Jumalan puoleen: Ole minulle syntiselle armollinen.

Tuo kuiskaus kertoo hyvin myös tästä päivästä, kiirastorstaista. Kiira tarkoittaa pahaa ja sen poisajamisesta on kiirastortaina vanhastaan ollut kysymys. Tärkeätä on ripittäytyminen ennen suurta pääsiäisjuhlaa. Ennen Vapahtajan vastaanottamista.

Papin työn ehdottomasti hienoimpia palvelutehtäviä on ehtoollisen jakaminen. Siinä oivaltaa ehkä selkeimmin, että tehtävä on toimittajaansa suurempi. Kun saan ehtoollisvieraalle sanoa:” Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu”, avautuu salaperäisesti koko ehtoollisen ydin. Yhtäkkiä ehtoollisesta tuleekin hyvin konkreettinen tapahtuma. Kristuksen ristinkuolema ja sovitustyö tulevat jokaisen ehtoollisvieraan omaksi. Nuo sanat, sinun puolestasi annettu, kätkevät sisällensä suuren ilouutisen: Sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi Jeesuksen tähden! Miten vapauttavaa! Tämä anteeksiannon kokemus sydämessään on turvallista palata arkeen.

Ehtoollispöytä on puolikaaren muotoinen ja kätkee sisäänsä lohduttavan symboliikan. Kun me polvistumme alttarikaiteelle, niin samaan aikaan rakkaamme polvistuvat taivaassa ehtoollispöydän vastakkaiselle puolella. Näin kaaresta tulee ehjä. Ehtoollispöytä on siis yhteyden pöytä tuonpuoliseen, jossa voimme kohdata rakkaamme. Minä ainakin silloin tällöin vilkuilen, josko näkisin isoäitini vastapäätä.

Vierailin muutama vuosi sitten Englannissa ja osallistuin anglikaanisen kirkon messuun. Kun polvistuin ehtoollispöytään tapahtui jotain merkillistä. Pappi tuli kohdalleni, hymyili leveästi ja valtava ilo äänessään ilmoitti kuuluvasti.” Body of Christ”! Säpsähdin tuon papin ronskia otetta ja ajattelin, että tuollainen intoilu loukkaa ehtoollisen pyhyyttä. Olinhan Suomessa tottunut siihen, että pappi suu viivasuoran vakavana ja surullisen kunnioittavasti ilmoittaa.” Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu.” Vähän aikaa tuon anglikaanipapin tekemisiä pohdittuani tajusin, että itse asiassa hän oli tajunnut jotain oleellista ehtoollisen suuresta lahjasta: Hän halusi omalla tyylillään ilmoittaa iloisesti, että Kristus on todellakin kuollut SINUNKIN syntien tähden. Uskon, että kyse on paljon myös kansanluonteesta. Me suomalaiset olemme ehkä vähän vakavampaa kansaa. Mutta ilo se on sallittu suuresta lahjasta. Siitä ehtoollisessa on kysymys.