Porvoon hautausmaan siunauskappeli oli ääriään myöten täynnä. Siunaustilaisuuteen kokoontunut väki oli saattamasta keski-ikäistä miestä haudan lepoon. Mies oli paikkakunnalla tunnettu ja rakastettu hieman yksinkertainen poikakerhon vetäjä. Hänen valoisa hahmonsa oli vuosikymmeninä koonnut hurjan määrän kylän poikia seurakunnan toimintaan mukaan.
Hautajaisiin osallistui poikkeuksellisen paljon väkeä. Saattoväki kummasteli poisnukkuneen miehen lämpöä, joka oli saanut näin suuren joukon liikkeelle. Samalla muisteltiin kerhoaikoja, ja ihmeteltiin, miten juuri tuon edesmenneen miehen kerho oli ollut niin suosittu.
Muistotilaisuudessa vainajan veli puhkesi puhumaan. Hän kertoi veljensä kuoleman jälkeen käyneensä hänen tavaroitaan läpi, ja tehneensä pysäyttävän löydön. Vainajan yöpöydällä oli valtava pino sinisiä ruutuvihkoja, joissa oli paljon kerhopoikien nimiä eri vuosilta. Jokaisen nimen vieressä oli hurja määrä rasteja ikään kuin osallistumismerkintänä. Erikoista oli se, että jokaisen pojan kohdalla oli yhtä monta rastia. Eihän nyt kaikki kerholaiset millään olisi joka kokoontumisessa voineet olla läsnä!
Veli kertoi selailleensa vihkoja useita kertoja selvittääkseen, mistä rasteissa oikein oli kyse. Viimein hän keksi selityksen: Eivät rastit liittyneet poikien kerhokäynteihin vaan iltarukoukseen. Tuo hiukan vähä-älyinen mies oli rukoillut joka ilta jokaisen kerhopojan puolesta. Merkiksi siitä hän oli kirjannut vihkoon rastin.
Tarina ei kerro johtuiko kerhojen suosio miehen rukouksista, mutta tuskin niistä ainakaan haittaa oli. Suuri rakkaus ei aina ole älystä kiinni. Pikemminkin päinvastoin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti