Kuolemanpelko on varmaan peloista pahimpia. Omalla kohdallani kuolemanpelko hiipi salakavalasti karvan alle kolmekymppisenä. Aloin ravata lääkärissä kaiken maailman kremppoja esittelemässä. Milloin oli borrelioosia reidessä ja pistelyä rinnassa. Googlen hakusanoina käytin pääasiassa eri tautiennimiä. Ja kun taudin kuva netistä selkeni, osasin tunnistaa kaikki oireet itsessäni.
Hämmästyttävintä tässä sairaudeksi muuttuneessa luulosairaudessa oli se, etteivät lääkärit kovinkaan selvästi kyseenalaistaneet tätä hourailua. Rauhassa sain ravata valkotakkien puheilla, ja aina jonkun reseptin sain mielenrauhaani tukemaan.
Pari vuotta kierrettyäni törmäsin kuitenkin vähän sitkeämpään lääkäriin. Hän kuunteli ensin vaivani ja kysyi:" Onko minulla kaikki muuten kunnossa?" Kauhistuin. Ai miten niin. Näkyykö se päällepäin! Lääkäri jatkoi:" Niin, että pelkäätkö enemmän elämää vai kuolemaa?" Olin entistä hämmentyneempi, mutta sain lopulta soperrettua, että kuolemaa. "No siinä tapauksessa", lääkäri sanoi, " Mitä, jos alkaisit elää?" Täh, oliko se noin yksinkertaista?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti