Koti-isän tunnustuksia

Olen nyt viikon verran harjoitellut koti-isän työtä! Kovaa hommaa. Omassa ammattien arvostus –taulukossa kotiäitien tekemä työ on nyt kovassa kurssissa. Ja kurssinousulle ei näy loppua.

Olemattoman kokemuksen jälkeen uskallan kuitenkin jo heittää muutaman oivalluksen kotityön luonteesta. Ensinnäkin koti-isän työtä leimaa jatkuva riittämättömyyden tunne. On suorastaan rasittavaa löytää itsensä taivastelemasta omaa saamattomuuttaan. Ei riitä, että on syöttänyt ja pukenut lapset moneen kertaa, pessyt tuttipullot ja siivonnut lelut olohuoneesta. Silti olen useaan otteeseen syyttänyt itseäni siitä, että olen ollut laiska lukemaan lapsilleni ja antanut nelivuotiaan liikaa katsoa televisiota. Lisäksi olemukseni on välillä ollut hyvinkin poissaoleva. Ankaraa puhetta, mutta näitä ajatuksia ei päivän aikana kerta kaikkiaan pääse pakoon.

Toinen koti-isän vakiotunne on väsymys, kuolemanväsymys. Puolinukuksissa työnnän puolivuotiaalle kumilusikkaa suuhun ja nelivuotiaalle videota DVD-soittimeen. Ei ihme, että video löytyy mikrosta ja maitopullo DVD-soittimen vierestä. Eilenkin lämmitin maitoa mikrossa 20 minuuttia (!), kun 20 sekuntiakin olisi riittänyt. Onneksi mikro ei sentään räjähtänyt, vaikka maito olikin...

Väsymyksestä seuraa tyhjä pää. En olisi ikinä uskonut, että aivokoppa voi olla niin tyhjä kuin se on univajeen keskellä. Se on kuin autio, pehmustettu huone, jossa nesteet lainehtivat puolelta toiselle. Jäsentynyttä aivotoimintaa on kotona olevalta aikuiselta turha odottaa. Se ei ole kerta kaikkiaan mahdollista.

Päivän paras hetki, pelastus, koittaa, kun vaimo tulee töistä kotiin. Vapauttavan halauksen jälkeen seuraa kuitenkin jo uusi ahdistus, kun vaimo ilmoittaa:” Voitko olla vielä hetken lasten kanssa, kun mun pitää korjata yhdet matikankokeet?” Lasken hitaasti kymmeneen. Tekisi mieli polttaa nuo kokeet. Saan kuitenkin hillittyä itseni ja sanon:” Korjaa vaan!” Ja savu nousee korvista...