maanantai 7. tammikuuta 2008

Mihin katosi joulu?

Suomalaiset kutsuvat itseään mieluusti jouluihmisiksi. Naistenlehdet ovat väärällään joulukoristeilla vuorattuja julkkiskotejaan esitteleviä ”lätkävaimoja” ja entisiä tv-tähtiä. ”Jouluihmisyys” on mitattavissa ikään kuin koristeiden yhteispainon tai torttutaikinan neliömäärän mukaan. Joulun kristillistä sanomaa ei nykyiseen ”jouluihmisyyteen” tarvitse enää sekoittaa. Harvassa ovat ne keltaisen lehdistön jutut, joissa seimen lapsi olisi keskiaukeamalla.

Väitän, että suomalaiset ovat tuhonneet kristillisen joulun. Annan muutaman esimerkin:
1. Kouluissa lauletaan Joulupuu on rakennettu –laulusta vain kaksi ensimmäistä säkeistöä – jätetään Jeesus-säkeistö vain onnellisesti väliin.
2. Adventti ei merkitse enää joulun sanomaan hiljentymistä ja pientä paastoa, vaan mässäily on jouluna firman pikkujouluissa kiivaimmillaan. Tipaton tammikuu on ottanut adventin paikan.
3. Joulu päättyy siihen, kun lahjat on aattona jaettu ja tiskit saatu tiskattua. Joulupäivän sanomaa tuskin monessakaan kodissa enää muistellaan saatikka loppiaista – kirkon yhtä vanhinta juhlaa.

Joulu ilman Jeesusta – mitä se on? Se on jouluruokien syömistä, kuusen koristelua, lahjojen jakamista, joulusiivousta ja blaa blaaa blaa. Mutta miksi? Suurin osa vastaisi, että tavan vuoksi. Jouluna ihmiset uskovat satuhahmoihin, kuten joulupukkiin, koska todellinen messias on helpompi jättää räntäsateeseen norkoilemaan. Joulun Jeesus-lapsi haastaa jokaisen. Haastetta ihmiset eivät uskalla kuitenkaan ottaa vastaan.

Palasin eilen lomareissuilta Kanarian saarilta. Kesäkeleistä huolimatta kanarialaiset viettivät joulua täydestä sydämestä. Kauppakeskuksessakin oli kristillinen symboliikka pääosassa. Lapset saivat käpertyä lapsiparkissa itämaan tietäjien syliin ja kertoa lahjatoiveensa. Kristillistä sanomaa ei peitelty eikä hävetty. Ei oltu liian korrekteja maailman kaikille uskonnoille.

On surullista, että häpeämme joulun evankeliumia niin paljon, että salaamme sen jopa lapsiltamme. Opetusministeriö voisi katsoa itseään peiliin ja palauttaa kouluihin pakolliset joulukuvaelmat ihan vaan lasten oikeuksien tähden. Sillä lapsilla on oikeus tietää, mihin isät kerran uskoivat. Sitä joulun suurinta lahjaa ei saa jättää antamatta täällä pohjoisessakaan. Hyvää loppiaista!

Ei kommentteja: