Elämä on kärsimystä. Kärsimys johtuu elämänjanosta. Kuulostiko tutulta? Tämä vanha buddhalainen viisaus on kristitynkin elämässä usein liiankin totta.Miksi Jumala sallii kärsimyksen? Jos Luoja näkee tämän maailman kaiken kärsimyksen, miksi Hän ei puutu siihen? Miksi pedofiili saa raiskata lapsen kaikessa rauhassa tai murhaaja kiduttaa uhriaan? Hyvä Luoja, pahuutta ja kärsimystä on niin vaikea katsoa kohti. Alkaa oksettaa ja elämästä katoaa juoni.
Katekismuksessa lukee, että kärsimys on synnin seurausta. Me ihmiset olisimme siis voineet valita toisin. Mutta olisimmeko todella? Maailma oli jo niin sekaisin silloin kuin minä synnyin, etten tämän elämän aikana saa sitä oikenemaan, en edes yhteispelillä. Välillä tekisi mieleni huutaa:” Jeesus auta!” Mutta vastausta en usein ole kuullut.
Mikä sitten voisi olla kärsimyksen tarkoitus, kun Jumala sen kerran sallii? Liittyykö se kuitenkin jotenkin suhteeseemme Jumalaan? Onko siinä jokin viisaus, että ihminen joutuu kärsimyksessään selvittämään suhdettaan Luojaansa?
Kärsimyksen viisaudesta on olemassa monta tarinaa. Tässä yksi niistä: Stalinin vainojen aikana venäläinen pappi tultiin väkivalloin kiskomaan kotoaan Siperian vankileirille. Ortodoksipapin kaapu revittiin riekaleiksi, ja hänet raahattiin alastomana verissä päin kuljetusautoon. Papin vaimo huusi lohdutuksen sanat miehelleen:” Muista, mitä synkempi taivas, sitä kirkkaammat tähdet.” Siihen pappi sai huudettua:” Mitä suurempi kärsimys, sitä lähempänä Jumalaa.”
Mitä suurempi kärsimys, sitä lähempänä Jumalaa? Onhan se totta. Onhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti