Tuntematon sotilas ampui minut eilen. Ja kunnolla sattuikin. Tajuntaa laajentava teatteriesitys Kansallisteatterissa sai yleisön poreilemaan, toiset raivoisasta innosta, toiset vihasta ja pettymyksestä.
Kristian Smedsin tulkinta Linnan Tuntemattomasta oli videopelisukupolven ilotulitus ja surumarssi tämän maailman puolesta. Esitys repi Linnan teoksen sivut riekaleiksi ja ”turkkamaisella” raivolla huusi pullamössösukupolven tuskaa. Suomi on kuollut! Eläköön Suomi!
Esityksessä oli paljon vastenmielistä: Vammaisen Honkajoen pilkkaaminen muistutti Hurstin leipäjonon kasvatin raiskaamista. Alokas Susi muuttui koiraksi, ja patoutunutta ryssävihaa purettiin moukaroimalla Lada. Patoutunutta vihaa - sitä todellakin oli näyttelijöillä ja ohjaajalla. Kolmekymppisten vihaa edesmennyttä ahnetta sukupolvea kohtaan, joka on myynyt Suomen halvalla, pelottavan halvalla.
Esityksessä oli paljon hyvää ja oivaltavaa: Videokuvauksen käyttö kipusi huimalle taiteelliselle tasolle uppoutuessa korsun sisäisiin maailmoihin ja lämpökamerakuviin. Tuskin koskaan Suomen teatterin historiassa on kamera ollut näin suuressa roolissa. Lavasteiden, näyttämön ja jopa katsomon (!) käyttö esityksessä oli suvereenia ja näyttävää. Yleisö oli mukana sota-show`ssa, jossa sodan mielettömyys ja ihmisen ”pihallaolo” saivat psykedeeliset puitteet.
Tuntematon ampui minua syvälle. Yhden nukutun yön jälkeen olen vielä kovin kesken. Pakko nähdä tuo ”biisi” uudelleen. Ainoa, mikä jäi raapimaan rintaa, oli yleisön kummalliset reaktiot. Kun CP-vammaista Honkajokea talutettiin näyttämölle, osa kaksikymppisistä nauroi? Miksi? Onko vammaisuudessa jotain hauskaa? Vai onko se pelkoa, johon reagoidaan hysteerisellä tavalla?
Lopuksi Tarjakin sai osuman. Suomi on kuollut! Eläköön Suomi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti