Helsingin kirkonmiesten ja -naisten kampanja Usko-Toivo-Rakkaus jyrähtää voimalla käyntiin marraskuun puolivälissä. Massiivisessa tiedotuskampanjassa kirkko tunnustaa omat syntinsä ja kutsuu nuoret aikuiset keskustelemaan kirkon kehittämisestä ja hengellisyydestä tässä ajassa.
Vaikka kirkon mediahahmot kuinka hilluisivat kirkon äänenä, ei ääni kauas kanna, elleivät seurakunnat vastaa tähän huutoon. Nuorille aikuisille on kerta kaikkiaan järjestettävä mielekkäitä tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa mielipiteitä voi todella laukoa.
Pikainen soittokierros seurakuntiin kertoo kuitenkin karua kieltä. Harvassa on ne seurakunnat, joissa oikeasti panostetaan nuorten aikuisten työhön. Liikkeellä ollaan usein toivotaan, toivotaan –asenteella, jossa mikään muutu, mutta rukoillaan nuorten aikuisten aktiivisuuden lisääntymisen puolesta.
Panostus nuoriin aikuisiin vaatii usein rajujakin toimintakulttuurin muutoksia. Ensinnäkin nuorten aikuisten työ vaatii rahaa ja vähintään yhden työntekijän. Mikäli seurakunnassa ei ole omaa työntekijää nuorille aikuisille, ei työalaa voi silloin sanoa olevan edes olemassa!
Mitä sitten, jos rahavarat ovat tiukassa? Silloin jostain pitää karsia. Vähävaraisille seurakunnille ehdotankin seuraavaa: Lopetetaan kaukomaille suuntautuvan lähetystyön tukeminen muutamaksi vuodeksi ja keskitytään sisälähetykseen nuorten aikuisten parissa. Seurakuntien lähetyssihteerit voisivat piireissään kutoa sukkaa nuorille perheille. Lisäksi voitaisiin perustaa Varamummo-palveluja nuorten perheiden tarpeisiin. Uusi lähetyskenttä saattaisi löytyä yllättävänkin läheltä.
Väitän, että nuorten aikuisten työssä on usein kysymys uskalluksen puutteesta ja turvallisuushakuisuudesta. Työntekijälle on huomattavasti helpompaa pyörittää perinteisiä lähetyspiirejä hamaan paruusiaan saakka, kuin tarttua rohkeasti uuteen työalaan.
Antti Rokka sanoi Tuntemattomassa sotilaassa, että ”strategia on sitä, että tähtää ennen kuin ampuu.” Nyt on lähetystyössä uuden tähtäämisen paikka. Silloin ei roiskita mihin sattuu.
5 kommenttia:
Seurakunnat ovat unohtaneet työssä käyvät ikään ja sukupuoleen katsomatta. Raamattu ja rukouspiirit ovat niin sisäänlämpiäviä ja kynnykset korkealla, että ihan hirvittää. Kun 55v mummo on työpäivänsä noin 12-13 tuntia matkoineen tehnyt niin sitä on niin ryytynyt että koti-työtkin ja paapan passaaminen ottaa voimille ettei sitä jaksa edes lähteä jos niitä tilaisuuksia joskus olisikin. Mutta nuoremmille aikuisille voisi olla vaikka näitä peli (sähly) tai jummpakerhoja ja sen jälkeen vaikka pieni tee-hetki
ryytynyt mummo
Kuuntelin tänään tätä asiaa Radio Deistä, ja musta idea on tosi hyvä. Ei kaikilla nuorilla aikuisilla ole ketään vanhempaa lähellä. Ja kumminkin sen vanhemman ihmisen rooli nuoren elämässä on suhteellisen tärkeää. Esimerkiksi juuri teehetki jonkun varamummon kanssa olisi hyvä että tämä nuori aikuinen saisi neuvoja ja näkökulmia omiin asioihinsa vanhemmalta ihmiseltä.
Mara,
entisenä lähetystyöntekijänä ja tuntien mistä nk. ulkolähetyksessä on kysymys, tuntuu aivan käsittämättömältä - tälläiset kirjoittelut lähetysvaroista.
Tiedätkö Mikko mitä ja mistä itse asiassa kirjoitat / ehdotat - mikäli todella tiedät, niin taidan olla erehtynyt arvioidessani sitä mitä aikaisemmin olet mm saarnoissasi puhunut.
Lahdessa Toimii Marian kammari jonka yhteydessä on palvelukeskuksen vapaaehtoistoiminta n 1100 vapaaehtoista. On mm. äidikepalvelu.
Keskitetty toiminta ehkei tavoite paikallisseurakuntia. Pari vuotta sitten tapasin Euromarketin ovella neljä pappia yhteisvastuukeräyksessä. Ei löytynyt vapaaehtoisia?
Kehiin voisi heittää myös kitarakuorot joissa mummot lauloivat.
Lahden seurakuntayhtymän keskustelupalstalla basisti etsii soittoseuraa ja olisi valmis keikkailemaan.
Isäni johti kitarakuoroja viisikymmentäluvulla. Laulajia jotka soittivat kitaraa, laulettiin unisonossa. Joissakin kokoonpanoissa oli viuluja, harmonikkoja ja jopa sitroja ja sahoja. Vaasan kaupunginorkesterin trumpetisti piti sitä erittäin harmoonisena. Reijo Korhonen pitää todennäköisenä kitarakuorojen soinnin olevan parempia kuin aikoinaan musiikkikasvatuksen tason noustua. Harrastus hyydytettiin a capella laulun tieltä k kirkkokuorojen keskittyessä niihin.
Nyt voitaisiin herättää henkiin hyvä harrastys. Hanuria käytti jo Aimo Känkänen.....
Löysin Nokiamission verkkokaupasta http://www.nokiamissio.fi/kauppa/product_info.php?products_id=478&osCsid=535:
Tämän äänitteen tarkoituksena on nostaa esiin Pitkästä kirjasta lauluja, jotka mielestämme ansaitsevat tulla muistetuiksi. Nämä laulut herättävät meissä useimmissa paljon muistoja ja tunteita. Monet niistä ovat sanomaltaan ajankohtaisia ja koskettavia, koska ihmisen elämä on edelleen vaikeaa vaellusta, Jumalan etsimistä ja taivaskaipuuta. Makaan telttapussien päällä puhujapöntön takana. Tallattu ruoho tuoksuu nenässäni ja ilma on tiivis syrjäkylän koulun teltassa. Isä on juuri lopettanut palavan herätyssaarnansa ja pieni kitarakuoro virittäytyy pitkän laulukirjan ääreen. Väsymys alkaa painaa pientä miestä ja vaivun uneen tutun laulun säveliin: "Tuhlaajapoika vieraalla maalla..."
Lähetä kommentti